Puistojenkotka.com

Suomen tunnetuimpia puistoja

Suomessa on valtava määrä puistoja. Pelkästään kansallispuistoja on jo lähes 40 kappaletta, jotka levittäytyvät eri puolille maatamme. Näiden lisäksi monet kaupunkipuistot palvelevat kaupunkilaisia rentoutumisalueina. Kesäisin puistot täyttyvät auringonottajista ja piknik-vilteistä.

Puistot kiinnostavat myös turisteja. Puistoissa voi rentoutua, patikoida tai vaikka bongata lintuja, mutta mitkä ovat maamme tunnetuimpia puistoja?

Nuuksion kansallispuisto on turistin ja pääkaupunkilaisen suosikki luontopaikka

Pääkaupunkiseudulla puistoja on useita. Yksi suosituimmista on Nuuksion kansallispuisto, jonne voi sujahtaa helposti vaikkapa bussilla. Uudellamaalla sijaitseva, Vihdin, Espoon ja Kirkkonummen läheisyydessä sijaitseva metsäinen kansallispuisto näkee lähes 300 000 vierailijaa joka vuosi. Tähän vaikuttaa puistoon helppo pääsy, sen keskeinen sijainti pääkaupunkiseudun eri kuntien keskellä ja puiston monet eri aktiviteetit.

Nuuksiossa voi tehdä monia asioita, jotka ovat harvinaista herkkua pääkaupunkilaiselle: patikoida, kalastaa, marjastaa, sienestää, hiihtää, kalliokiipeillä ja etsiä geokätköjä. Päiväretkelle tai pidemmälle samoilulle sopiva puisto on jääkauden muovaama: laaksot, rotkot ja männikköiset kalliomäet tekevät paikasta näkemisen arvoisen.

Puistossa asustaa muutama uhanalainen eläinlajikin, kuten kangaskiuru sekä liito-orava, jotka onnekas bongari ikuistaa kameraansa retkeilyn lomassa. Nuuksiossa on monia eripituisia reittejä ja luontopolkuja. Lyhimmät, päiväkäynnille soveltuvat reitit ovat vain puolitoista kilometriä pitkiä, mutta pisimmillään reitti voi olla jopa 17 kilometrin pituinen. Puistossa voi myös pyöräillä ja ratsastaa niille osoitetuilla reiteillä, joita on jopa 30 ja 22 kilometriä. Osa puistosta soveltuu myös liikuntarajoitteiselle.

Oulangan kansallispuiston Karhunkierros on Suomen tunnetuimpia reittejä

Kuusamon ja Sallan tienoilla sijaitseva Oulangan kansallispuisto on yksi Suomen tunnetuimpia. Vuonna 2014 puistossa vieraili lähes 180 000 kävijää. Puistossa kiemurteleva Karhunkierros on erittäin suosittu, ja sen maisemat kertovat miksi. Jääkauden muovaamista maisemista löytyy jokivarsimaisemia, niittylatoja, putouksia, koskia, aapasoita ja riippusiltoja.

Suosituimpia aktiviteetteja puistossa ovat melonta, patikointi, lumikenkäily, hiihto ja kalastus. Myös valokuvaus ja erilaisten lajien bongailu onnistuvat puistossa erinomaisesti. Päiväreitiksi sopii yksi puiston lyhemmistä reiteistä, jotka ovat minimissään 2 kilometriä ja pisimmillään 12 kilometriä. Useamman päivän reissulle soveltuu vaikkapa puiston pisin reitti, 80 kilomeriä pitkä Karhunkierros. Helppo reitti sopii hyvin myös ensikertaa pidemmälle patikkaretkelle lähteneille. Osalle reiteistä pääsee myös talvisin.

Eritasoisia melontareittejä alueella on monia, joista pisin on 25 kilometriä. Kävelyreittien varrella on monia tupia, telttapaikkoja, tulentekopaikkoja polttopuilla varustettuna, käymälöitä ja ekopisteitä.

Helsingin Esplanadin puisto on kaupungin vihreä kävelykatu

Niin paikalliset helsinkiläiset kuin turistitkin tuntevat kaupungin sydämessä sijaitsevan Esplanadin puiston. Puiston on suunnitellut arkkitehti Carl Ludwig Engel. Jo vuodesta 1818 puiston toiminut kaupungin vihreänä, urbaanina kävelykatuna, joka kulkee Esplanadin suuntaisesti Stockmann-tavaratalon kulmilta kauppatorille asti.

Pitkän ja kapean puiston läntisessä päässä sijaitsee Kappeli-ravintola, joka on ollut avoinna jo vuodesta 1867. Ravintolan edustalla on ulkoilmalava, jossa kesäisin monet artistit esiintyvät ohikulkijoille ja paikalle kerääntyneille kuulijoille. Puiston keskellä on Johan Ludwig Runebergin ja hänen poikansa, Walter Runebergin patsas. Kesäisin puisto täyttyy auringosta nauttivista kansalaisista, jotka levittäytyvät puiden alle nurmelle ja puiston monille penkeille. Talvisin puiston puut ja katulamput saavat näyttävän juhlavalaistuksen.

Kaivopuisto on alueen vanhin puisto

Kaivopuisto, joka tunnetaan myös lyhennenimellä Kaivari, on vanhin ja tunnetuin Helsingin puistoista. Puistossa järjestetään monia tapahtumia. Puiston läheisyydessä, Kaivopuiston kaupunginosassa asuu noin 500 asukasta. Meren rannalle sijoittuva puisto on monien suurlähetystöjen koti: Yhdysvaltojen, Viron, Latvian, Liettuan, Espanjan, Ranskan, Belgian, Brasilian, Italian, Hollannin ja Iso-Britannian suurlähetystöt sijaitsevat puiston yhteydessä.

Puisto on useamman hehtaarin kokoinen, vihreä ja osittain kallioinen puisto, jossa kaupunkilaiset mielellään viettävät päiväänsä kesäisin. Puisto on myös turistien suosiossa. Puistossa järjestetään erityisesti kesäisin useita tapahtumia. Muun muassa Helsinki Priden puistojuhla on järjestetty puistossa muutamina vuosina.

Suurimman suosion aika Kaivarissa on kuitenkin vapun aikaan, jolloin kansalaiset kokoontuvat puistoon juhlistamaan työväen juhlaa ja kesän alkua. Puistossa on kuuluisa ravintola ja tanssipaikka Kaivohuone, joka rakennettiin puistoon 1830-luvulla.

Oulun Ainola on ikoninen virkistäytymispaikka

Hupisaarten saaristossa Oulujoen rannalla aivan Oulun keskustan kupeessa sijaitseva Ainolanpuisto on jokaisen paikallisen helppo pako luontoon. Ainolan puisto sijaitsee nykyisessä Pakolansaaressa, joka ennen tunnettiin Hanhisaarena.

Puistossa sijaitsee muun muassa Pohjois-Pohjanmaan museo ja Johan Z. Franzénin perustama muotopuutarha sekä Hemming Åströmin rakennuttama Ainola-huvila sekä puutarha. Nämä rakennettiin jo 1800-luvulla. Jo alkuaikoina piparkakkutaloksi nimetty huvila antoi nimensä tulipalon jälkeen huvilan läheisyyteen rakennetulle mökille, jota edelleen kutsutaan piparkakkutaloksi kaupunkilaisten keskuudessa.

Puisto ja saari lahjoitettiin kaupungin omistukseen vuonna 1910. Huvila ja suuri osa sen sisällä olevasta kirjastosta ja museosta tuhoutuivat tulipalossa vuonna 1929. Tilalle rakennettiin nykyinen museotalo. Nykyään Ainolanpuistossa ja viereisillä saarilla on monia virkistäytymismahdollisuuksia, pyöräreittejä, lasten leikkipuisto, ruusupuutarha sekä Oulun ikoniset suihkulähteet.